sunnuntai 18. elokuuta 2013

What hurts you today, makes you stronger tomorrow.

noniiiin.
Koulu alko ja sen myötä yliväsyny ja turhautunu olotila. Ei luoja mun pää tulee räjähtämään vielä tässä lukuvuoden aikana.
No mutta kuitenkin, ekasta viikosta selvitty ja huomenna alkais toinen !
Tiistai-keskiviiko välisen yön unet jäiki sitte nukkumatta ja siitä huolimatta olin erittäi pirteenä menossa mukana mut hyvin hämmentyneenä sit koulussa.

             Keskiviikkoaamu ja valmiina kouluun ! Lähin siitä nooralle aamukahveelle kattelemaan sitä                    perus joka-aamuista kaaosta mikä varmaan jokaikisellä naispuolisella ihmisellä on joskus ollut              elämänsä aikana tai sattuu jokasena aamuna olemaan. (ite lukeudun niihin jokasena aamuna                    kaaosteleviin)


                                      Tytsyt pirteenä :3


             tää oli sit joltain muulta aamulta.


 
                perjantaina näin samuaki pitkästä aikaa ku poikkesin niillä kahvilla :)
                illemmalla erika tuli käymään ja sit meille tupsahti taas samu ja matti ja kateltiin niitten kaa                   jotai kauhuleffaa siinä johonki kahteen vai kolmeen ja ne lähti sitte kotia ja mä nukkumaan.


pitsa & weheartit, parhain yhistelmä ikinä <3



 Loput viikonlopusta meniki sitte vaan huonon olon ja päänsäryn takia chillatessa ja mättäessä ruokaa..
 Nyt tää postaus jäi sinne näinki tekstittömäks ja lyhyeks mut ei voi minkään.. pakko napata särkylääke ja lähtee nukkumaan. Öitä ihanat :) !

keskiviikko 14. elokuuta 2013

loppulomaa.

Herrajumala ku tajusin että en oo tännekkää vähää aikaa kirjotellu !
No nyt kuitenki jonkunäköstä postausta.

Elikkä siis, tänää viimene lomapäivä, voieiapuaasdrftgyhuj huomenna alkais sit opiskelu iha uuessa ympäristössä uusien ihmisten seurassa, ihanaa ! tämmöstä muutosta oonki jo kaivannu. Mut vika lomapäivä meniki sitte Noora kanssa shoppaillessa :3 ei multa muuta mukaa tarttunukkaa ku valkone farkkutakki ja normitoppi, niistä ei nyt oo kuvia mutta jokune päivä voin semmosta laittaa.
 Tää päivä meni niissä merkeissä iha rennosti ja sitte myöhemmi noora matias ja veeti tuli meille kahville ja jotai me tässä vähä aikaa retuiltii.

No tässä sit osa loppulomasta satunnaisessa järjestyksessä! (ja vitusti kuvia)







Oli tosi kiva nähä Siljaaki pitkästä aikaa ku se oli muutaman päivän lomilla ! Oltii sitte lammella ihmiste seuras ja mukavaa oli ! :)





Lagailtii yks päivä jossai keskustas jonin kanssa kello kymmenen aamusta ja se nappas hyvin taiteellisen kuvan !





Yhtenä toisena päivänä sitte vaa semmosta mukavaa chillailua helvetin retardissa ja rennossa porukassa tupiksen koulun pihalla :3 mukana noora,matias,nitta ja aapo. Vesipiipun polttelua ja mukavien jutustelua, i like !  Lähin siitä sit illemmalla valtterin kyyillä keskustaa ja sieltä himuskin kyyillä kotia kohti ja selvisin himaa vasta kolmen aikoihi.. voi että mulle tulee ikävä näitä kesäsiä pitkiä iltoja ja yöseikkailuja !

 



    Yöllistä valvomista ja aamupäivästä sitte suunta keskustaa nooran kanssa :)





                                          
                                        

   Bongattii nittaki keskustasta !
 Tähystelin bussia :3

OIETTÄ <3 vissii ensimmäine hyvä maanantai mun elämässä ikinä! olin koko päivän iha pirteimmilläni vaikka olin edellisen yön valvonukki ja MULLE TULI POSTIA :3 crazy factoryn ja jeans.fi'n tilaukset oli saapunu! crazy factorylta tilasin vitusti huulikoruja ja palloja koska onnistun aina nuo hävittämää nii nytte ei pitäis pulaa niistä tulla vähää aikaa ja tilasin nyt niitä pienempiäki palloja ku nää mun huulikorut näyttää niin paljon fiksummilta nyt pienemmällä pallolla. muutama nenäkoru tuli tilattua mut en sitte tykännykkää niistä. Heti sekunti sen jälkee ku olin pistäny tilauksen menemää nii muistin et oisin tarvinnu uusia napakorujaki mut se nyt sitte jäi.. :/

Jeans.fi'ltä tilasin maailman ihanimmat farkut, kengät ja laukun. laukusta ja kengistä ei oo kuvia ollenkaan ku en semmosia tajunnu ottaa.


MATERIALISMIONNELLISUUS MITÄ MAHTAVIN <3



 Noora alko taiteelliseks ja kuvas mun seinää :D

 Mutta joo, huomenna ois sitten se paluu arkeen... toivottavasti herään nyt ees tämän yhen ainoon kerran toho mun herätyskelloon ja en myöhästu heti ekana päivänä. Ainoo asia mikä pelottaa tai jännittää tai mitä vaan on nyt se et mite nuo luokat menee koska muutama ihmine on kenen kanssa haluun samalle luokalle. mut nyt taian mennä kiltisti nukkumaan ku kelloki alkaa olemaa jo vähä liikaa.

ammattistartti here i come !

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Oh, these summer nights has smiles and lights.


Heipähei ! Nää päivät tässä viimeaikoina on menny nii ihanan lepposasti ettei mitää rajaa :3 On vaa tullu pelailtua korttia pitki päivää mitä mahtavimmassa seurassa ja hauskaa on pietty ja niin pois päin.

Oon nyt tässä viimeviikon aikana alkanu taas pyörimään mun vaimokkeen kanssa :) Toisinsanoen Erikan. Ottaa vaan päähä et alettii tällei loppukesästä vasta näkyilemää enemmän ku seki muuttaa huomenna Jyväskylään :( No mutta anyway, meillä on ollu helvetin jänniä nää pari viimesintä päivää erikan kanssa ::D


Oltii ihan lahoomispisteessä molemmat yks päivä keskustassa ja en ymmärrä miks :D mahto olla muilla ihmettelemistä. Naurettiin enemmän ku liikaa sille legendaariselle videolle, jossa panda aivastaa  ja sit oli vielä joku toinenki mukamas hauska video jolle naurettiin itteemme kuoliaaks koko sen ja parin muunkin päivän ajan. :DD 

Pari päiväåä tässä onki tullu pyörittyä erikan ja poikie seuras ja enimmäkseen ollaan vaan pelattu korttia tai muuten vaan chillattu.  

No erika sit tuli meille perjantaina yöks ja katottiin _kauhuleffa_ jolle me vaan naurettiin koko se aika mitä sitä katottiin. Sen ois voinu luokitella enemmänki jokski komediaks. 

Mut jokatapauksessa, lauantaina erika lähti sitte käymää kotonaa ja sitte lähettiiki ajoissa keskustaa kahville ja lagattii siellä siihe asti ku päätettii et ostetaa pelikortit ku kellää muulla ei ollu. No eihä meillä rahaa tietenkää ollu mut pistettii kolehti pystyy ja äkkiäkös sitä oli femma koossa ja kortit taskus :3 No illemmalla oli pirun hauskaa pelata kirkkopuistossa korttia porukan kaa ku kaikki oli sen verra sekavalla tuulella ja kyllä muute kortit lenteli pitki puistoo ja nii taisin mäkin lennellä yhes vaihees.. noo mitäs pienistä.






meistä saa aivan ihania kuvia <3



No siinä me istuttiin kirkkopuistossa johonki 12 asti helvetin hyvässä seurassa mut mun piti lähtee himaan koska ei ois ollu muuta kyytiä enää sen jälkeen. No enpä ehtiny kotonakaan sit loppujenlopuks kovin pitkään olemaan ku jenna soittaa ja pyysin sen sit meille ja kateltii vähä aikaa jotai helvetin älyvapaata leffaa ja sit päätettiin lähtee kirkkopuistoon ja sovittiin et meen jennalle yöks ettei himassa tarvii kärsiä.




No se meiän yö veny sitte vähän pitkäks ku  oltiin eka siinä porukalla ja sit lähettii käymään mäkissä jennan ja jonin kanssa koska kokis, ja sit kun me palataa takas kirkkopuistoon nii ihan kaikki oliki hävinny ja lähteny vähä omille teilleen :D no mikäs siinä, kyllä se aika kolmestaanki kulu  iha mukavasti jutskaillessa, juodessa kokista ja polttaessa tupakkaa. 
  Me sit jennan kanssa lähettiin varmaa joskus viien(?) aikoihi aamusta pitiksen abcille syömään jotai ku nälkä iski ja jätettii kylmästi joni sinne itestään ettimää nukkumapaikkaa itellensä..:D














Kello oli aamu kuus ku oltiin selvitty Jennalle ja päästiin nukkumaa. No seuraavana päivänä herätäänki sit joskus viien aikaan illasta ja molemmilla vitunmoine kooma päällä ku tajua maailmanmenosta sitte yhtää mitää :D No saatii sit jossai vaiheessa revittyy ittemme ylös ja näin. Pyyettiin Erika kahville ja sit ku oltii siinä aikamme jutskailtu nii lähin Erikan kyyillä kotia ja tässä on taas näköjään tullu valvottuu koko yö ku tuo kelloki näyttää 6.25..... vastaha se oli kaks ja kelasin et meen nukkumaa kohta mut joo, samoilla silmillä mennää sit näköjään tääki päivä.





yllätin sen.

jennan koirat on ihania <3
meistä saa upeita kuvia :)



TUUUUUUUUUUUT.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

I just wanna let it go for the night, that would be the best therapy for me.







Nonniin eli nyt sitä postausta näiltä muutamilta päiviltä mitkä jäi kirjottamatta !

Elikkäs Jenna tuli meille yöks ja vietettii kunno lahotusyö. Eka chibbailtii abcilla ihmiste kanssa ja käytii Samulla kahvilla ku siellä oli Matti ja Roniki nii oli iha kiva nähä niitäki pitkästä aikaa. Kaikki oli onnenks pysyny yhtä ihanina retardeina niinku aina ennenki :-) No lähettii sit sen jälkee ostaa abcilta kahvia ja maitoo ja kaikkee muuta tarpeellista+ kunno mätöt iltaa varte ! Napattii sieltä sitte mukaa myös Miko ja Henkka ja lähettii niitte kaa sit poraa silvastii päi. No  mikäs siinä, katottii sit niitte kanssa joku kauhuleffa joku sinister tai tämmmönw (?) joka ei ees ollu pelottava mut jenna oli siinä sit iha paniikissa..:D No pojat lähti sen leffan jälkee sitte kotia kohti ja mä ja jenna jäätii meille lagaamaa ja juomaa kahvia. Jossai vaiheessa lähettii sit käymää himuskin luona chillailemassa ja siel meni muutama tunti ja sieltä sit takasi meille. Aamuyö meni siinä et katotaa h20'ta.. :DD oli iha jännä yö mut helvetin hauska ! näitä lisää.









H2o & nuudelit <3 ::D

Ja tuo oliki jo toinen yö putkee minkä valvoin putkeen ja kolmatta luvassa..
Näin Nooraa seuraavana päivänä ja päätettiin sit sen kanssa et se tulee meille ja mennään aikasin nukkumaa et saatais molempien unirytmit tasattua.. no mites kävikään et rakkaalla veljelläni oli suunnitelmissa just sinä iltana pitää pienmuotoset illanistujaiset.. no eihän siinä, tytsyt kävi meillä siinä sit kahvilla jossain vaiheessa ja  sit ku ne lähti nii jäätiin nooran kanssa vaa siihe miettimää että mitähä me seuraavaks keksitään ja matias tuli käymää kahvilla ja sit mietittii kolmestaan et mitäs sitte keksitää. No mun alko tekemää vitusti mieli kokista ja lainattiinpa kaverin mopoa joka sattui myös meillä olemaan viettämässä iltaansa ja lähettiin kolmestaan abc'lle. Lähettiin sit Nooran kanssa käymään samulla kahvilla ja ihme ettei matkalla suurempaa vahinkoa sattunu ku taisin miä olla ratissa.. Sit taas eksyttii meille ja Matias,Marko ja Aake tupsahti sinne vähä meiän jälkee ja katottii siinä sitte muutama leffa. Seuraavana päivänä taas se väsymysaste oli noin 45567898765 %

Nää pari päivää on saanu mut tosissaan miettimää et hommaanko sittenkää sitä mopokorttia vai en.. oisinha mä voinu hommata sen jo viimetalvena jos ei ois vaan tullu mutkia matkaan mut  nyt aloin miettimään uuelleen ihan vaan siltä kannalta ku meinasin tässä muutaman yön aikana ajaa kaverin kylkeen,katukiveystä päin,asuntoautoa päin, näyttäny vilkkua väärään suuntaan ja sen jälkeen en ees saanu sitä pois päältä, puhumattakaan siitä et aluks laitoin pitkät valot päälle ku luulin sitä vilkuks.. ei näin :D:D





vähä väsy seuraavana aamuna.
hämmentyny naine keittiössä:D muut juo kaljoo nii me kiltteinä tyttöinä väsätää mokkapaloja <3

NOORA ON AIVAN IHANA TÄSSÄ !! :D

tytöt lähti vähä raidaa :p

retards everywhere.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kuvitelmat ei koskaan kohtaa olevaa, mut mitäs vittuu siitä, yritetään kovempaa.

no ekanakin, mun oli tarkotus kirjottaa tänne jo toissapäivänä mut olin sit ilmeisesti löytäny jotai jännempää tekemistä, sama eilen mut illalla iski kunnon väsy ja piti mennä aikasi nukkumaan nii päivä vähä niinkun tais loppua kesken. Tänäänki piti kirjottaa mut siitä asti ku eksyin himaa nii oon vaa jäätäny enkä ees tiiä mitä kehittävää oon tässä muutaman tunnin aikana tehny, tai että oonko tehny yhtikäs mitään. joten. kirjotan huomenna, nyt nimittäi löytyy paljo kuvia ja tekstiäkin.

Ei hyv' luoja. Tänään oli haastattelut sinne ammattistartille ja heräsin siihen todellisuuteen et jos sinne kouluu pääsen, nii seki alkaa jo kahen viikon päästä :o Ja todennäkösesti pääsen ainakin sen perusteella mitä ne siellä haastattelussa sano. huhhuijaa. mut mä lähen takas jäätämään ja kirjottelen tänne huomenna !


kuvatuksia.








perjantai 26. heinäkuuta 2013

Valvotun yön jälkeinen kello kahdeksan tylsyyspostaus.

Pari viimepäivää on ollu niin sekavia. Mun unirytmi on ihan oikeesti kirjaimellisesti menny siihen, et nukun päivällä ja valvon yöllä. Ei näin pauliina, ei todellakaan näin. Ensviikon tiistainaki ois haastattelut sinne ammattistartille missä haluaisin olla tosi edustava ja reipas, koska mun on _pakko_ saada ees joku opiskelupaikka sillä mä tiedän sen että jos en sitä saa nii pistän kaikki tietämättäni menemää iha vituiks ja elämä luisuu vielä enemmä pois raiteiltaan. Jos tätä unirytmiä sais nyt korjattua ja näinpoispäin nii enköhän osaa edustaa edes jonku verran :-)




Mä en oikeestaan koskaan oo tykänny koulunkäynnistä ikinä. En koskaan. Oon just nätä ihmisiä jotka aamulla herää herätyskelloon, ja jokaikisenä kouluaamuna että on mielessä kouluun lähtemisen lisäks se toinen vaihtoehto että jäät kotiin. Ysiluokka meniki mulla ton takia ihan päin vittua ja viimeset kolme viikkoa sit olitkin joka päivä muutaman tunnin ylimäärästä siel koululla istumassa niitä poissaoloja korvatuks. Muistan mun ensimmäisen koulupäivän vähän liiankin hyvin. Heti kun äiti oli poistunu luokkahuoneesa aloin huutamaa ja itkemää että haluun pois. Traumat.
 
Mä voin rehellisesti sanoa olevani niitä ihmisiä jotka haluis saada hyviä tuloksia aikaseks just nimenomaan koulun suhteen ja lauseet "Nyt mä oikeesti parannan tän jälkeen !"  ja"tästä eteepäi alan panostaa kunnolla" on kuultu mun suusta useemmin ku tarpeeks. Ja onko asia parantunu millään tavalla ? No ei. Yleensä ne tulokset on vaan laskenu entisestään kokoajan vaan enemmän ja enemmän ja lopulta siihen asti että ei oo enää suuntaa mihikää muualle ku ylöspäin. Mä aina ajattelen ja lupaan itelleni ja muille et otan itteeni niskasta kiinni tässä asiassa ja muutama päivä saattaaki mennä sillälailla et teen kaiken parhaani mukaan mut sit taas tympäännyn koko hommaan, ku ei oo minkäännäköstä innostusta koko asiaan ja homma jatkuu samalla tavalla ku ennenkin.

Mut nyt mä kelasin ihan tosissaan, että jos startille pääsen, nii yritän parhaani ja ilmestyn sinne jopa useemmin ku kerran tai kaks yhessä viikossa, koska haluaisin ihan oikeesti sillon vuoden päästä saada jonkun opiskelupaikan. Ja mikä se tulee olemaan? No sitä en vielä tiedä mut toivottavasti saisin tähänki asiaan selvyyttä vuoden aikana.

Mä en koskaanikinä oo oottanut et koulut alkaa. Nyt on asiat ihan eri tavalla :D oon iha innoissaa et jos nyt pääsen sinne nii haluisin et koulut alkaa. Mut kai tääkin johtuu vaa siitä et on niin hemmetin kiva päästä tutustumaa uusiin ihmisiin ja nyt ku pääs eroon r-kylän natsilaitoksesta ja ihan eri kuviot ja eri ihmiset luvassa. Luulenpa et ne pari ekaa päivää oon iha innoissani ja että jeejee onpa kivaa mut sitte taas tulee se et ei vittu en jaksa. Onha tuo aika kamalaa ajatella nytte et kohta pitää taas olla siinä 6-7 aikaa aamusta hereillä ja ehtiny vielä nukkuakkin enne sitä kello kuutta, ku nytteki on valvonu tähän asti..
Nooh jos jättäsin nyt tän asian sikseen ennen ku ees tiiän saanko sitä opiskelupaikkaa.

Mutta ! Tää päivä meni aivan ihanan rauhallisesti :) Tai no siis periaatteessa ilta ku heräsin siinä kaheksan aikaan illalla.. Mut joka tapauksessa, ihanan rentoo ku ei oo ketään kotona ja sain viimeinki aikaseks siivottua mun huoneen ! Mulla ei koskaan oo minkäännäköstä inspiraatiota siihe jos täällä talossa on samalla hetkellä joitai muitaki ihmisiä :D Tänäänki vaa musiikit täysille ja lauleskelet ja siivoot nii sekää ei ollu nii kamalaa. Mun huone näyttää hämmentävän isolle ilman kaikkee sitä lattialla olevaa tavaramäärää, ja yhden poisroudatun hyllyn takia täällä kaikuu. Pitää päällystää viimenenki tyhjä seinä julisteilla tässä joku päivä :3

Sitte joskus vähä ennen puoltayötä kaveri tuli meille ja ajateltiin kattoo joku leffa ja päädyttiin kaunaan... tai itseasiassa molempiin kaunoihin. Ei hyvä luoja. Se on kauhuleffa mitä oon pelänny elämäni aikana kaikista eniten, mistä mulle on jääny ihan järkyttävän pitkäks aikaa kunnon vainoharhasuus ja hermoheikkous päälle ja mistä sanoin että en kato sitä enää koskaan. Siitä ku viimeks katoin sen on jo vuosia ja sillo päätin etten enää IKINÄ kato sitä mut mites kävikään.. Kaveri nauraa vieressä ku mä olen iha hädässä ja koitan piilottaa itteni tyynyn alle.
Sit ku tää kaveri neljän aikaan aamusta on tekemässä lähtöä, nii tottakai se vielä lähtiessää mulle kerto että ku menen nukkumaa nii semmone kamala örkki on mun vieressä ja sängynalla ja vaatehuoneessa ja jokapaikassa :) No tässä oon koko yön valvonu ihan paniikissa ja en oo uskaltanu liikkua omasta huoneesta mihinkään. Heti ku aurinko alkaa paistaa takapihalle nii sitte meen kyllä palvomaa aurinkoa muttajoo. Jospa jättäsin ne kaunat nyt pois jokski aikaa.

Tää nyt oli tosi sekava mut sitä palautetta saa pistää tulemaan :) !